Meistä

Keitä me olemme, mitä me teemme ja miksi me teemme?

Meistä2018-10-16T11:47:39+00:00

Keitä me olemme?

Olemme erityisosaajia johtamisen laadun ja osaamisen kehittämisessä sekä kehittämisen tukemisessa digitaalisin ratkaisuin. Kokonaisvaltainen palveluratkaisumme vastaa niin liiketoiminnan kuin henkilöstönkin tarpeisiin.

Tavoitteenamme on tuottaa kestäviä tuloksia ja kaikki ehdottamamme toimenpiteet perustuvat asiakasyritystemme strategisille ja liiketoiminnallisille tavoitteille.

0
Työntekijää
0
Valmennuksemme avulla tutkintoon valmistunutta
0
Kehityshankkeemme läpikäynyttä organisaatiota ja yhteisöä
0
Rakennettua verkkokurssia

Faros & Comilla me tiedämme, että johtajuus ja johtaminen eivät ole häviämässä, vaan molempia tarvitaan kilpailuympäristön muuttuessa enemmän ja nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Ylimmän johdon strategiatyö ja johtaminen tulee määrittää uudestaan ja yhä useampi ihminen on saatava aidosti mukaan uudenlaisen johtajuuden toteuttamiseen. Sitä mukaa kun yksilön vastuu omasta kehityksestä ja osaamisesta lisääntyy, kasvaa myös esimiesten vastuu tukea ja varmistaa tämän kehityksen oikea suunta.

Me rakennamme yhdessä asiakkaidemme kanssa kestäviä kehittämisen ratkaisuja ja prosesseja, joiden avulla autamme asiakkaitamme auttamaan itseään.

Muutos on nopeaa ja yritysympäristö digitalisoituu. Osaamisen kehittämistä tukevien digitaalisten ratkaisujen tuottaminen organisaation avuksi on kova ponnistus kenelle tahansa. Tiedämme kokemuksesta, että suuri osa kehityspanoksista, ajasta ja voimavaroista on kuitenkin laitettava näiden ratkaisujen käyttöönottoon, siten että uudet toimintatavat jalkautuvat nopeasti ja laadultaan samanlaisiksi koko organisaatioon. Tämän haasteen ratkaiseminen on meidän ydinosaamistamme.

MIKSI KANNATTAA VALITA MEIDÄT?

  • Olemme sitoutuneita tuottamaamme palveluun.

  • Meillä on monipuolinen tarjoama.

  • Räätälöidyt palvelumme eivät ole irrallinen elementti vaan oleellinen osa asiakkaidemme liiketoimintatavoitteiden toteuttamista.

  • Olemme yhteistyökumppani palveluntarjoajan sijaan.

  • Olemme huippujengi, johon asiakas voi luottaa.

  • Intohimonamme on auttaa asiakasta saavuttamaan hänelle tärkeät tavoitteet.

  • Käytössämme on Suomen paras verkko-oppimisen sisältöosaaminen ja nykyaikaisimmat työvälineet.

  • Meiltä saa mitä tilaa, eli laadukkaita ja pedagogisesti vaikuttavia verkkokursseja ja oppimisympäristöjä sekä tukea liiketoiminnan eri tilanteisiin.

  • Autamme asiakkaitamme ammattitaidolla ja räätälöidysti.